Tervetuloa pohjolan maille ja mannuille!

Kun Maria Kankaanperä muutti Saksaan viitisen vuotta sitten, oli tarkoitus kilpailla huipulla oman Saksalaisen orin kanssa, ja sitten joskus tulevaisuudessa ostaa ehkä toinenkin hevonen. Toisin kävi, sillä kun Maria oli sitten katselemassa sopivaa maalaistaloa hänelle ja hevoselleen, törmäsi nainen vahingossa myytävänä olevaan, moderniin ja juuri remontoituun hevostilaan, jonka suuressa ja valoisassa tallissa oli 50 hevosen karsinat. Niin siinä sitten kävi, että Maria osti tilan, osti hevosia, ja aloitti ratsuponi ja puoliverikasvatuksen. Jokunen vuosi Saksaan muuton jälkeen alkoi nainen kuitenkin kaivata juurilleen, eikä aikaakaan, kun hevoset olivat jo matkalla kohti Suomea, ja uutta kotia, jonne Circus Stables sitten muutti.


Circus Stablesien taipale alkoi 18.06.2013, kun suomalaissukuinen saksassa asuva hevosalan yrittäjä Maria Hermenborg perusti urheiluhevosia ja poneja kasvattavan tallin Hannoverin kaupungin liepeille, Saksaan. Circus Stables muutti kuitenkin syyskuussa 2013 Marian kotiseudulle Suomeen, osittain siksi että omistajatar kaipasi juurilleen, osittain siksi että Suomen upeat ratsuponit houkuttelivat kasvatuskohteena.

Kasvatustoiminta

Circus kasvattaa ammattitaidolla ja rakkaudella suomalaisia puoliverisiä, ruotsalaisia puoliverisiä, trakehnerinhevosia, welsh part bredejä sekä suomalaisia, ruotsalaisia ja saksalaisia ratsuponeja. Muutaman kasvatinkin jo maailmalle päästänyt lähes uunituore yritys on alkanut pikkuhiljaa edistää asemaansa Suomalaisessa virtuaalitalliyhteisössä. Tallin muutettua toiminta pyrittiin pitämään mahdollisimman ennallaan. Niinkuin Saksan aikoinakin, Circus painottaa toimintansa kilpailujen järjestämiseen ja kasvatuksen ylläpitämiseen. Jotta myös muiden maiden ratsuponikasvatus olisi mahdollista, on Circuksella hyvät yhteydet Ruotsiin, Saksaan ja myös Hollantiin, jonne tammat menevät varsomaan ulkomaisia ratsuponivarsoja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Nullam consectetur dui eget rhoncus posuere. Integer sed iaculis leo. Quisque fermentum pulvinar velit a tincidunt. Praesent a lorem nec dui scelerisque aliquam.

Ulkoasu © NM.
Tämä on virtuaalitalli! This is a sim-game stable!
Circus Stables